28 helmikuu, 2017

Taide on elitististä haahuilua

Jokainen Helkassa vieraillut tietää, että rakastamme suomalaista taidetta. Seinämme liki notkuvat upeista teoksista. Käytämme runsaasti suomalaisia design-huonekaluja. Suomalaisen taiteen ansiosta Helkaa on kaunis katsella ja siinä katsellessa mieli lepää.

Taiteesta puhuessamme törmäämme valitettavan usein mielikuviin, että taide on tavalliselle ihmiselle merkityksetöntä “Vain varakkailla, korkeasti kouluttautuneilla ihmisillä on varaa kerätä taidetta ja harrastaa kulttuuria”. Taiteeseen lyödään turhaan elitististä leimaa, jolloin taiteen tärkeimpänä arvona nähdään sen tuottama statusarvo harrastajalleen.

Me Helkassa panostamme taiteeseen, koska mielestämme se kuuluu kaikille ja siitä tulee hyvä olo. Koemme, että taiteella, designilla ja kulttuurilla on huomattavasti enemmän arvoa kuin sosiaalisen statuksen pönkittäminen. Taide tuo yhteiskuntaamme hyvinvointia, vuoropuhelua ja vaurautta. Siksi kerromme teille nyt kolme merkittävintä syytä siihen, miksi taide ei mielestämme ole “elitististä haahuilua” ja miksi meillä kaikilla on yhtäläinen oikeus nauttia siitä.

Taide on taloutta

Kun puhumme taiteesta ja kulttuurista talouden kautta, puhumme siitä liian usein kulueränä. Tämä on eriskummallista etenkin, kun mietimme mikä merkitys taiteella on Suomen viennille ja imagolle. Muumit, Tom of Finland, Marimekko, Saara Aalto ja Nightwish ovat kaikki maamme rajojen ulkopuolella tunnettuja brändejä, joiden ydin on taiteessa.

On sanottu, että kulttuuriin sijoitettu veroeuro palautuu maksajalleen kaksin- tai jopa kuusinkertaisena. Torontossa tehty tutkimus osoitti, että kirjastotoimintaan käytetty dollari toi kaupungille taloudellista hyötyä 5,63 dollarin verran. Kulttuuri ja taide luovat paitsi työpaikkoja ja siten verotuloja, myös taloudellisesti arvokasta hyvinvointia.

Me Helkassa näemme, että sijoitus taiteeseen on sijoitus asiakkaidemme ja työntekijöidemme hyvinvointiin. Meillä Helkassa taidetta löytyy monessa muodossa. Vaikka meillä ei ole alkuperäisiä Tom of Finland tai Muumit-teoksia, voimme nauttia Touko Laaksosen ja Tove Janssonin taiteesta kahvikuppien ja -pussien kyljissä. Tulevaisuuden suurnimien teoksia löytyy alkuperäiskappaleina meiltä Helkasta runsain mitoin, esimerkiksi taiteilija Heidi Valkolan kekseliäät Helsinki-aiheiset teokset koristavat hotellimme käytäviä.

Taide on hyvinvointia

Oli lempilajisi maalaaminen, ristipistotyöt tai savenvalanta, toimii taide oivallisena tapana työstää omia tunteitaan. Monella meistä on kokemusta siitä, kuinka olemme kanavoineet iloamme ja ahdistustamme riimittelyyn, siveltimien vetoihin tai tanssikoreografiaan.

Taide voi toimia työkaluna, jonka avulla mielenterveytensä kanssa kamppailevat pääsevät takaisin työelämään. Suomessa nuorten mielenterveyskuntoutujien parissa toteutettu kulttuuripajatoiminta on palauttanut työn ja opiskelujen pariin parhaillaan 62 % toimintaan osallistuneista. Näillä nuorilla on usein ollut takanaan voimassa oleva eläkepäätös, pitkä sairasloma tai kuntoutustuki. Tavallisesti yli 6 kuukautta sairaslomalla olleista työelämään palaa vain 10 % sairastuneista. Taiteen tekemisellä on siis suuri arvo suomalaiselle hyvinvoinnille.

Hotelli Helkan omistava Suomen NNKY-liitto jakaa vuosittain 10 000 euron arvoisen tunnustuspalkinnon. Tänä vuonna palkinto luovutetaan teemalla kulttuuri ja taide hyvän elämän voimaannuttajana. Jos sinä tunnet tahon joka ansaitsee tämän tunnustuksen, ilmoita heidät Suomen NNKY-liitolle 31.3.2017 mennessä.

Taide on kommunikaatiota

Luotiliiveihin puettu rauhankyyhky, jonka rintaan piirtyy aseen osumakuvio. Pommia syleilevä pikkutyttö. Kukkakimppua heittävä kasvonsa peittänyt nuorimies. Nämä kaikki ovat kuvailuja brittiläisen graffittitaiteilija Banksyn teoksista.

Taiteilijat ovat aina kertoneet teostensa välityksellä meille muille siitä, miten he maailman näkevät. Luotiliiveihin puettu kyyhky on voimakas viesti. Meistä jokaisella on oma tapamme tulkita tätä viestiä, mutta me kaikki ymmärrämme että tällä teoksella taiteilija pyrkii kiinnittämään huomiota hänelle tärkeisiin asioihin.

Täällä Helkassa on pitkään ollut esillä Marita Kouhian upea, hip hop -aiheinen taidenäyttely. Maritan maalausten värit, rytmit ja katseet ovat niin vangitsevia, etteivät ne jätä ketään sanattomiksi. Maritan teokset kommunikoivat sekä niiden inspiraation lähteenä olleiden artistien että maalauksia ihastelevien katsojien kanssa. Maritan näyttely on kaikille avoinna Helkan Keittiön ja Baarin tiloissa.

Taide murtaa myös raja-aitoja eri lähtökohdista tulevien ihmisten välillä. Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli on puhutellut vuosikymmeniä niin lapsia kuin aikuisia. Kiinalainen Rainbow Chamber Singers -kuoro puki osuvasti sanoiksi nuorten ympäri maailman tuntemat sosiaaliset paineet. Monikulttuurisessa maailmassa kaipaamme entistä enemmän kommunikaatiota sekä raja-aitojen kaatamista. Taiteella on suuri potentiaali saada meidät ymmärtämään toisiamme.

Helkalaiset