20 tammikuu, 2017

Kohtu ei ole Helkassa este työuralle

Olemme Helkassa huomanneet, että työmarkkinat osaavat olla nuorille naisille armottomat. Pätkätyösuhteet ovat heidän keskuudessaan lisääntyneet. Varmasti meistä jokainen arvaa syyn: nuorten naisten pelätään jäävän pian vakituisen työn saatuaan perhevapaille. Suomen lain mukaan sukupuolen tai perhesuunnitelmien ei pitäisi vaikuttaa rekrytointipäätökseen. Siitä huolimatta olemme saaneet lukea niin lehdistä kuin nähdä omien tuttavapiiriemme kautta, että nuorten naisten palkkaamista aristellaan. Samalla ensisynnyttäjien keski-ikä nousee nousemistaan.

Me Helkassa voimme rehellisesti luvata, että emme anna potentiaalisen perheenlisäyksen määrittää sitä kenet rekrytoimme. Paitsi että kyse on lain noudattamisesta, niin meille helkalaisille tämä on myös arvovalinta. Jos nuori nainen on avoinna olevaan tehtävään paras kandidaatti, ei hänen kohtunsa ole valinnan esteenä. Meille osaava nuori nainen on yhtä arvokas työntekijä kuin muutkin. Emmehän me jättäisi tulevaa isääkään palkkaamatta, jos hän olisi hakemaansa tehtävään paras valinta, mutta samalla suunnittelisi jäävänsä hoitamaan lastaan kotiin. Me helkalaiset myös lupaamme, että meillä perhevapaille saavat rauhassa jäädä niin isät kuin äidit.

“Meillä Helkassa nähdään, että perhe on työtä tärkeämpää. Työ saa olla ihmiselle merkityksellistä, mutta perhettään ja unelmiaan ei pidä laiminlyödä töiden vuoksi. Olisi kammottavaa, jos joku täällä Helkassa lykkäisi haaveitaan perheen perustamisesta peläten työnantajansa reaktiota asiaan”, kommentoi Helkan hotellinjohtaja Jukka.

Toiveenamme on, että nuorten naisten harteilta otetaan turha perheen perustamisesta aiheutuva taakka. Näemme, että tähän olisi monia eri vaihtoehtoja: esimerkiksi perhevapaiden tasaaminen tai ns. Ruotsin mallin käyttöönotto vanhemmuuden kulujen tasaamisesta.

THL on ehdottanut 6+6+6 -mallin käyttöönottoa. Malli edistäisi isien mahdollisuutta osallistua lastensa ensivuosiin nykyistä tasa-arvoisemmin ja se huomioi myös sateenkaari- ja yksinhuoltajaperheet. Lisäksi malli tasaisi tällä hetkellä naisvaltaisten alojen ja työpaikkojen lapsistamme kantamaa vastuuta isien aloille ja työpaikoille.

Vanhemmuuden kuluja voitaisiin myös jakaa samalla tavalla kuin Ruotsissa, jossa kulut katetaan kaikkien tuloveroa maksavien työntekijöiden ja -antajien kesken. Suomen Yrittäjänaisten laskelmien mukaan yksi lapsi maksaa äitinsä työnantajalle 17 000 €. Summa syntyy Kelan korvauksien ulkopuolelle jäävistä palkka- ja lomapalkkakorvauksista, raskauden aiheuttamista kuluista ja sairaan lapsen hoitokuluista. Ruotsin mallilla vanhemmuuden kulut tasaantuisivat niin äitien kuin isien työnantajille.

Työntekijöidemme hyvinvointi ja tasa-arvoisuus on meille Helkassa sydämen asia ja arvovalinta. Mielestämme yhdenkään naisen ei pitäisi joutua pelkäämään, että hänen kohtunsa veisi häneltä mahdollisuuden saada unelmiensa työpaikkaa. Tai mikä pahempaa, että hänen unelmiensa työpaikka estäisi häntä perustamasta perhettä.

Helkalaiset