25 tammikuu, 2017

Helkassa transsukupuolinen saa sulautua joukkoon

Meillä Helkassa kävi joulukuussa vierailulla Tiia, joka käy parhaillaan läpi sukupuolen korjausprosessia. Olimme pyytäneet Tiiaa vierailulle, jotta hän voisi kertoa meille mitä transsukupuolisuus on.

Vähemmistöjen elämän ymmärtäminen on osa joulukuussa startannutta yhdenvertaisuussuunnitelmaamme. Suunnitelmamme tarkoituksena on herätellä meitä kaikkia huomaamaan, miten yhdenvertaisuus toteutuu Helkassa asiakkaiden ja työntekijöiden keskuudessa. Tiian vierailu osui siis meille otolliseen aikaan.

Tiian vierailu oli meille kaikille silmiä avaava kokemus. Vaikka pidämme itseämme suvaitsevaisena yrityksenä ja työyhteisönä, ei meistä kovin monella ole aikaisemmin ollut mahdollisuutta keskustella transsukupuolisuudesta transsukupuolisen henkilön kanssa. Iloksemme Tiia oli valmis vastaamaan kaikkiin kysymyksiimme, myös niihin joita olimme hieman etukäteen arastelleet. Tiian meille kertoman mukaan transsukupuolisia diagnosoidaan vuodessa 200-300 henkilöä, joista suurin osa ei halua sukupuolikirurgiaa.

Joku saattaa tätä lukiessaan miettiä, että miksi kiinnitämme näin paljon huomiota transsukupuolisuuteen. Lääkärikirja Doudecimin mukaan Suomessa sukupuolen korjausleikkaukseen hakeutuu vuosittain noin 50 ihmistä. Transsukupuolisuutta pidetään aika harvinaisena. Miksi siis välitämme?

“Välitämme, koska se on meille mahdollista. Se, että transsukupuolinen henkilö saa Helkassa rauhassa sulautua joukkoon ilman että häntä osoitellaan, ei ole keneltäkään meiltä pois. Päinvastoin. Mahdollisuus tulla kohdelluksi kuten muut, voi antaa todella paljon sukupuolen korjausprosessia parhaillaan läpikäyvälle ihmiselle” huomauttaa Helkan vastuullisuusvastaava Evi.

Meillä Helkassa ihminen saa rauhassa olla sitä mitä hän on. Se tarkoittaa sitä, ettei ketään nosteta jalustalle, eikä kenenkään erilaisuudesta tehdä numeroa. Työhömme ei kuulu päivitellä, että onko jollakulla matala ääni naiseksi tai korkea mieheksi. Emmehän me työmme ohessa arvioi muutenkaan, että ovatko esimerkiksi nuo kaksi miestä ystäviä vai rakastavaisia, onko tuo jakkupukuinen nainen menossa oopperaan vai rock-keikalle tai onko tuo tummaihoinen tyttö syntynyt Riihimäellä vai Ruandassa.

Suurin osa meistä kuuluu samanaikaisesti johonkin vähemmistöön ja johonkin enemmistöön. Meille täällä Helkassa sillä ei ole mitään väliä. Jos olet ystävällinen ihminen, jonka mielestä ihmisarvo- ja oikeudet kuuluvat kaikille, olet tervetullut Helkaan juuri sellaisena kuin olet.

Haluaisimme esittää vielä kerran sydämelliset kiitoksemme Tiialle: vierailusi oli meille arvokas kokemus ja opimme sinulta paljon. Kiitos paljon lämminhenkisestä, rennosta iltapäivästä, jonka vietit seurassamme!

Helkalaiset