31 lokakuu, 2016

Helkalaiset työpaikkakiusaamista vastaan

Me olemme Helkassa suvaitsevaa porukkaa. On kuitenkin muutamia asioita, joita meilläkään ei hyväksytä ja yksi niistä on työpaikkakiusaaminen.

Työpaikkakiusaaminen voi johtua monista asioista, mutta niille ei ole koskaan sijaa meidän työyhteisössämme. Itse koemme, että erilaisuuden arvostaminen, toisten kunnioittaminen ja kyky kuunnella ovat keinoja, joilla pidämme Helkan työilmapiirin turvallisena ja kannustavana. Valitettavasti kaikki meistä eivät ole aina saaneet työskennellä turvallisissa olosuhteissa:

“Eräässä entisessä työpaikassani minun oli vaikea uskoa, että minäkin voin olla kiusattu. Puoli vuotta huutamista, mykkäkoulua, epäasiallista kommentointia ja uhkailua. Monena päivänä itkin piilossa. En ollut ainoa, meitä oli kaksi samassa tilanteessa ja onneksi pystyimme keskenämme asiasta puhumaan.

Ensin menetin yöunet ja sen myötä keskittymiskyky ja työnilo vaihtuivat pelkoon ja väsymykseen. Etsin vikaa itsestäni ja mietin mitä olen tehnyt tai sanonut väärin. Luin netistä työpaikkakiusaamisesta ja siitä, miten henkinen väkivalta on rikokseksi määritelty. Yhtenä päivänä romahdin. Itkin työpaikan pihalla, enkä pystynyt hengittämään. Työkaveri saattoi minut työterveyshuoltoon, jossa sain apua.

Sairausloman jälkeen tein rohkean päätöksen ja irtisanouduin, koska luottamus työnantajaan oli mennyt. Yrityksen ja työnantajan rooli kiusaamistapauksissa on tärkeä. Eniten minua jäi kaihertamaan se, ettei työsuojeluilmoitukseeni palattu koskaan ja ettei työsuojeluvaltuutettu auttanut millään lailla. Missä oli kolmikantakeskustelu, kun sitä kerrankin olisi tarvittu? Miksei minulle pystytty tarjoamaan turvallista työyhteisöä?

Nyt olen löytänyt uuden, inspiroivan työyhteisön, jossa minun on helppo työskennellä. Meillä Helkassa on omat pienet ongelmamme, niin kuin jokaisessa työyhteisössä. Keskustelemalla asiat halki aikuisten kesken, takaamme työilmapiirin, jossa on hyvä olla. Arvostamme toisiamme ihanina yksilöinä. Helkassa meillä on lupa olla erilaisia, Helkassa minun on hyvä olla”, kertoo Anna, yksi helkalaisista.

Miksi me sitten haluamme puhua työpaikkakiusaamisesta, kun olemme sen onnistuneet Helkassa välttämään? Siksi, että työyhteisön hyvinvointi ei ole itsestäänselvyys, vaan asia, jonka puolesta meidän jokaisen täytyy tehdä töitä päivittäin. Toivomme, että meidän tarinamme inspiroi miettimään keinoja, joilla työpaikkakiusaamista voidaan torjua muissa työpaikoissa.

Mukavia työhetkiä syksyyn!

Helkalaiset